Nummen Eränkävijät kävi kolmen ryhmän – Kultakalat, Kotkat ja Chilit – voimin tutustumassa Kiertokapula Oy:n Karanojan jätteidenkäsittelylaitokseen Hämeenlinnassa. 46 jalkapallokentän kokoisella alueella riitti nähtävää, vaikka…
Ajankohtaiset
Sitoutuminen partion arvoihin
Partiomenetelmä vastaa kysymykseen, miten partiossa päästään päämäärään. Se siis kuvaa yleisellä tasolla ne toimintatavat, joilla kasvatetaan ”kunnon” kansalaisia. Partiolaisten lupaus, ihanteet ja tunnus kuvaavat partion…
Retki Iittalan lasitehtaalle
Tarpojajoukkue Sporkit ja Karhut tutustumassa koloillassa Iittalan lasitehtaaseen. Tiesitkö, että Aalto maljakot tehdään käsityönä ja puisia muotteja, jotka valmistetaan kolme vuotta järvessä vettyneeseen puuhun käytetään…
ROK-kurssi päätökseen
Hämeenlinnan Alueen Partiolaisten järjestämä ROK-kurssi päättyi Evon Käenpesällä vietettyyn yöretkeen. ROK eli ryhmänohjaajakoulutus on vähintään puolen vuoden mittainen kokonaisuus, jonka aikana ensimmäisen vuoden samoajat saavat…
Nousujohteisuus
Partiomenetelmä on partiolle valittu kasvatuskeinojen kokonaisuus, joka koostuu kahdeksasta osa-alueesta. Yksi osa-alue on nousujohteisuus. Nousujohteisuudella partiossa tarkoitetaan sitä, että jokainen yksilö saa sopivan haasteellisia tehtäviä….