Partiolaiset kokoontuvat yleensä viikoittain lippukuntansa kokoontumispaikassa eli partiokololla. Kokouksissa tehdään oman ikäkauden aktiviteetteja, joissa opitaan luonto- ja retkitaitoja, kädentaitoja, ryhmässä toimimista, luovuutta, toimeliaisuutta ja vastuun kantamista – ja samalla pidetään hauskaa! Taidot ja tehtävät kasvavat vähitellen iän myötä. Partiossa
- tutustutaan uusiin ihmisiin
- retkeillään luonnossa, metsässä ja vesillä – Suomessa ja ulkomailla
- yövytään teltassa tai mökissä kesällä ja talvella- osallistutaan erilaisille leireille
- leikitään ja lauletaan kavereiden kanssa
- opitaan kokemisen ja tekemisen kautta- päätetään yhdessä asioista ja jaetaan vastuuta
- harjoitellaan johtamistaitoja
- kokoonnutaan viikottain oman ryhmän kanssa
- saadaan kansainvälisiä kokemuksia.
Partio-aktiviteetteja tekemällä perehdytään uuteen ja opitaan toimimaan yhdessä. Samalla valmistaudutaan retkiin, kisoihin, leireihin ja vaelluksiin. Retket ovat päivän tai viikonlopun mittaisia tapahtumia, jolloin mennään usein luontoon. Leirit ovat yli kolme päivää kestäviä tapahtumia, joita järjestetään etenkin kesällä.
Täältä näet ryhmien kokoontumisajat ja -paikat
Ikäryhmät partiossa

1. Sudenpennut 7-9v.
Sudenpennut ovat 7–9 -vuotiaita partiolaisia, joiden ryhmää kutsutaan laumaksi. Laumaa johtaa tehtävään koulutettu aikuinen, akela.Leikit, seikkailut ja tarinat ovat sudenpentutoiminnassa ...
Lue Lisää
Lue Lisää

2. Seikkailijat 10-12v.
Seikkailijat ovat 10–12-vuotiaita partiolaisia. Seikkailijoiden ryhmä on 10–15 hengen joukkue, joka jakaantuu kahteen tai kolmeen vartioon. Seikkailijajoukkuetta johtaa tehtävään koulutettu ...
Lue Lisää
Lue Lisää

3. Tarpojat 12-15v.
Tarpojiksi kutsutaan 12–15-vuotiaita partiolaisia. Tarpojat toimivat viikoittain kokoontuvissa vartioissa, joissa on kussakin on 4–12 tarpojaa. Tarpojavartiota johtaa samoaja, jonka tukena ...
Lue Lisää
Lue Lisää

4. Samoajat 15-17v.
Samoajat muodostavat 4-12 samoajan vartioita, jokta kokoontuvat viikoittain. Samoajien vartionjohtajana toimii samaan ikäkauteen kuuluva vertaisjohtaja. Tehtävään koulutettu aikuinen johtaja, luotsi, ...
Lue Lisää
Lue Lisää

5. Vaeltajat 18-22v.
Vaeltajat toimivat projektien mukaisissa ryhmissä tai oman tai naapurilippukunnan vaeltajien kanssa kaikki yhdessä. Vaeltajaryhmä, vartio, on yhteisryhmä, jossa on 3–5 ...
Lue Lisää
Lue Lisää

6. Sisupartio 7 v-aikuiset
Erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille suunnatussa Sisupartiossa partio-ohjelmaa sovelletaan osanottajien tarpeen mukaan. Sisutoiminnassa on ohjaajia enemmän kuin muissa ryhmissä ...
Lue Lisää
Lue Lisää

7. Perhepartio
Perhepartio on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Perhepartiossa lapset ja vanhemmat pääsevät tutustumaan partioon ja kokemaan yhteisiä mukavia ...
Lue Lisää
Lue Lisää

8. Aikuispartio
…Partiossa on paikka myös aikuisille!Partio tarjoaa mielenkiintoista ja antoisaa toimintaa myös aikuisille, jokaiselle aikuiselle löytyy partiossa oma paikka ja tehtävä, ...
Lue Lisää
Lue Lisää