10 syytä liittyä partioon

Partio on hyvä harrastus: tässä kymmenen syytä tulla mukaan partioon!

Saat uusia kavereita. Partiotoiminnassa on vuosittain mukana noin 65 000 jäsentä ympäri Suomea. Nuorimmat partiolaiset ovat noin 7-vuotiaita ja yläikärajaa ei ole. Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät sekä erilaiset tapahtumat ja projektit ovat hyviä paikkoja tutustua ihmisiin ja saada uusia kavereita. Porukassa tehden myös ujompi pärjää. Partiossa kukaan ei jää yksin.
Partio on lähellä. Partiotoimintaa on Suomen lähes kaikissa kunnissa, aina Hangosta Utsjoelle saakka. Isommissa kaupungeissa toimii useita eri lippukuntia ja monessa pienemmässäkin kylässä kokoontuu partioryhmiä. Etäisyydet harrastuksiin eivät siis useimmilla paikkakunnilla kasva kohtuuttoman suuriksi. Löydät lähimmät lippukuntasi partiohaun kautta.
Partio on monipuolinen. Partio on monipuolinen harrastus, jossa pääsee tekemään ja kokemaan melkein mitä vain. Partiotoiminta sisältää oikeastaan monia eri harrastuksia. Partiossa voidaan muun muassa pelata, leikkiä, askarrella, kisailla, retkeillä, meloa, suunnistaa, purjehtia, matkustaa, leipoa, kokkailla, kiipeillä, rakennella, kalastaa…
Opit uusia asioita ja taitoja. Partiossa kaikenikäiset partiolaiset oppivat uusia asioita ja taitoja. Partiossa tulevat tutuksi esimerkiksi ensiaputaidot, rekikeittimen käyttö, nuotion sytytys ja karttamerkit tai budjetointi, projektinhallinta, leirilogistiikka ja pehmiskoneen käyttö. Jokainen oppii ja kehittyy omaan tahtiin omia mielenkiinnonkohteita painottaen.
Pääset liikkumaan ja retkeilemään luonnossa. Partiossa liikutaan paljon luonnossa ja monet asiat tehdään ulkona. Partiossa järjestetään erilaisia viikonloppuretkiä ja vaelluksia omalla paikkakunnalla ja joskus vähän kauempanakin. Telttaretket, vaelluksien evästauot ja illan nuotioringit jäävät monien mieliin niinä parhaimpina partiomuistoina.
Voit osallistua erikokoisiin tapahtumiin ympäri Suomea. Partiossa tapahtuu paljon ja lähes koko ajan. Moniin tapahtumiin voi osallistua myös oman lippukunnan ja alueen ulkopuolella. Oman lippukunnan lisäksi myös piirit ja partion keskusjärjestö järjestävät vuosittain lukuisia tapahtumia, jotka ovat avoimia kaikille partiolaisille. Tällaisia ovat esimerkiksi partiotaitokilpailut, eri ikäkausien valtakunnalliset tapahtumat sekä isot leirit ja viikonlopputapahtumat. Suuremmat tapahtumat ovat hyviä tilaisuuksia tavata eri paikkakuntien partiolaisia sekä kokea uusia elämyksiä. Osa tapahtumista sisältyy partion jäsenmaksuun ja osaan on erillinen osallistumismaksu. Tutustu tapahtumiin partion tapahtumakalenterissa.
Voit erikoistua erätaitoihin. Nummen Eränkävijät on erikoistunut erätaitoihin ja toiminta painottuu vahvasti vaeltamiseen ja retkeilyyn. Älä huoli, kaikkea ei tarvitse osata etukäteen! Partiossa on kattava koulutusjärjestelmä jossa tyyrpuuri, paapuuri ja rakovalkea tulevat kyllä tutuiksi.
Saat kansainvälisiä kokemuksia.Partio on maailmanlaajuinen järjestö, johon kuuluu yli 40 miljoonaa partiolaista yli 200 maasta. Eri maissa järjestetään joka vuosi useita partiotapahtumia, joihin myös suomalaiset partiolaiset ovat tervetulleita. Eikä aina tarvitse itse matkustaa. Moniin isompiin Suomessa järjestettäviin tapahtumiin kutsutaan myös ulkomaalaisia partiolaisia.
Yllätyt, minne kaikkialle päädytkään. Partio vie usein mennessään ja jaksaa yllättää. Koska partio on niin monipuolinen ja joustava harrastus, se taipuu moneen. Usein partioporukalla tulee keksittyä hullujakin ideoita ja yhdessä niitä lähdetään toteuttamaan. Esimerkiksi eräs partioporukka keksi lähteä huiputtamaan muutamia vuoria Euroopassa ja niin joukko järvenpääläisiä aikuisia löysi itsensä Gran Paradiso -vuoren huipulta Italiasta yhtenä elokuisena päivänä. Toisen partioharrastus taas vei puhumaan partioviestinnästä suurelle joukolle viestintäalan ammattilaisia Tampereen yliopiston auditorioon. Eräs porukka taas lähti matkaamaan junalla halki Venäjän kohti Japania, johon kokoontui yli 30 000 partiolaista ympäri maailmaa. Partio voi myös viedä vaikka vaellukselle Lapin erämaihin, purjehdusretkelle Saimaalle, kaupunkisuunnistuksen pyörteisiin Turun kaduille tai jakamaan lapsille lohikeittoa Nuuksion metsään. Partio on täynnä yllätyksiä!
Pääset ylittämään itsesi. Partiossa on sanonta, että meillä voi astua kokoa liian suuriin saappaisiin. Kun uskaltautuu ulos omalta mukavuusalueeltaan, oppii paljon uutta ja kehittyy. Partio onkin turvallinen paikka kokeilla (ja myös epäonnistua). Kun on ensin kaverin kanssa panikoitu ja jännitetty vaikka vaelluksen johtamisvastuun ottamista ja kaikki sujuukin hyvin, on voittajafiilis taattu. Tai ehkä pääset voittamaan korkeanpaikankammosi laskeutumalla valjailla alas Hangon vesitornista? Tai suunnittelemaan ja kokkaamaan leirimuonituksen 100 nälkäiselle retkeilijälle keskellä metsää? Uusien asioiden kokeileminen usein jännittää ja vähän pelottaakin, mutta partiossa sitäkään ei tarvitse tehdä yksin.


Oletko jo valmis hyppäämään mukaan partioseikkailuun?

Sanonta, että meillä voi astua kokoa liian suuriin saappaisiin. Kun uskaltautuu ulos omalta mukavuusalueeltaan, oppii paljon uutta ja kehittyy. Partio onkin turvallinen paikka kokeilla (ja myös epäonnistua). Kun on ensin kaverin kanssa panikoitu ja jännitetty vaikka vaelluksen johtamisvastuun ottamista ja kaikki sujuukin hyvin, on voittajafiilis taattu. Tai ehkä pääset voittamaan korkeanpaikankammosi laskeutumalla valjailla alas Hangon vesitornista? Tai suunnittelemaan ja kokkaamaan leirimuonituksen 100 nälkäiselle retkeilijälle keskellä metsää? Uusien asioiden kokeileminen usein jännittää ja vähän pelottaakin, mutta partiossa sitäkään ei tarvitse tehdä yksin.