Supestartti 2019

Nummen Eränkävijöissä aloittaa syyskuussa peräti kolme uutta sudenpentulaumaa, ja kaksi aikaisemmin aloittanutta laumaa jatkaa.

Kaikki laumat aloittavat syyskuun alussa viikolla 36, joten laumojen syksyn toiminnan suunnittelu polkaistiin käyntiin kaikkien nykyisten ja tulevien laumojen yhteisellä suunnittelupalaverilla, johon osallistuivat apujohtajat, akelat ja heidän mentorinsa.

Yhdessä saatiin jo paljon aikaan, ja suunnittelu jatkuu ensi viikolla. Odotettavissa on tapahtumarikas syyskausi, paljon uuden oppimista, mahtavia elämyksiä ja hauskan pitoa – sekä uusia kavereita.