ROK-kurssi päätökseen

Hämeenlinnan Alueen Partiolaisten järjestämä ROK-kurssi päättyi Evon Käenpesällä vietettyyn yöretkeen.

ROK eli ryhmänohjaajakoulutus on vähintään puolen vuoden mittainen kokonaisuus, jonka aikana ensimmäisen vuoden samoajat saavat taitoja pienryhmän ohjaamiseen. Kurssin tavoitteenä on, että samoaja mm. tietää partiotoiminnan lähtökohdat ja tavoitteet sekä samoajaihanteiden ja -lupauksen merkityksen ja pyrkii ottamaan ne huomioon toiminnassaan.

Kurssi antaa paljon valmiuksia ryhmän kanssa toimimiseen ja sen johtamiseen lippukunnissa. Kurssi sisältää myös käytännön johtamisharjoittelua.

Nyt valmistuneella kurssilla oli myös Viivi Säilä Nummen Eränkävijöistä. Kurssin johtajana toimi Eeva Haikka Jaarlin Pojista.

1+