Perhepartio on koko perheen yhteistä toimintaa

Perhepartio on 3-6 vuotiaille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettua toimintaa, jossa lapset ja vanhemmat pääsevät tutustumaan partioon ja kokemaan yhteisiä mukavia hetkiä luonnossa.

Perhepartion tavoitteena on tarjota yhteistä toimintaa koko perheelle partion arvojen mukaisesti. Nummen Eränkävijöissä perhepartiotoiminta on vakiintunutta, sillä meillä toiminta käynnistyi jo 2014.

Partion viralliseksi toimintamuodoksi perhepartio hyväksyttiin keväällä 2018, ja perhepartio-ohjelman SP julkaisi kesäkuussa 2019. Nummen Eränkävijöissä perhepartiotoiminta on koko ajan noudattanut näitä nyt virallistettuja suuntaviiivoja ja periaatteita.

Vaikka partio on ensisijaisesti tavoitteellista kasvatustoimintaa, ei perhepartiolle ole määritelty erillisiä kasvatustavoitteita, vaan tarkoitus antaa perheille mahdollisuus tutustua siihen, mitä partio on. Perhepartiossa toimintayksikkö on nimenomaan perhe, ei yksittäinen lapsi tai aikuinen, vaan he yhdessä.

Mitä perhepartiossa tehdään?

Perhepartio on perheen yhteinen tutustumismatka partiotoimi

ntaan. Samalla perhepartio antaa lapsiperheille yhteisiä mukavia hetkiä luonnossa. Perhepartiotoiminta mahdollistaa vanhemmille mukavan yhteisen harrastuksen lapsen kanssa ja mahdollisuuden tavata muita vanhempia säännöllisesti.

Ruuan valmistus maastossa on herkullinen tapa harjoitella retkikeittimen käyttöä

Perhepartiossa perhe on osa lippukuntaa, perhe toimii luonnossa ja tekee yhdessä, ja tutustuu samalla partion arvoihin. Perhepartion aktiviteetit on tarkoitettu 3-6 vuotiaille ja heidän vanhemmilleen, mutta mukana voi olla myös lasten sisaruksia. Ohjelma painottuu vahvasti luonnossa tekemiseen ja liikkumiseen.

Nummen Eränkävijöissä perhepartiotoiminta on monipuolista, tehdään retkiä, leikitään ja harjoitellaan jo erätaitojen perusteita. Lisäksi perhepartiolaiset osallistuvat lippukunnan yhteisiin tapahtumiin.

Mitä maksaa?

Perhepartion aikuinen maksaa partion täyden jäsenmaksun 71,50 €, jolla pääsee mukaan toimintaan, saa partiovakuutuksen ja lisäksi Suomen Partiolaisten julkaiseman Partio-lehden sekä Hämeen partiopiirin Täplä-lehden. 4-6 -vuotiaat perhepartiolaiset maksavat 12,25 €, jolla pääsee mukaan toimintaan ja on partiovakuutettu. Alle 4-vuotiaat eivät maksa mitään. Toiminnassa mukana olevan perheen aikuisen on oltava partion täysjäsen.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä tai kysy lisätietoja: perhepartio@nuer.fi