Ketut aloittivat kevätkauden

Ketutkin pääsivät vihdoin aloittamaan toimintakauden joulutauon jälkeen. Ensimmäinen kerta oli erityinen, koska paikalla oli uusi lippukunnanjohtajamme Kati ja osa pennuista antoi lupauksensa. Uudet huivit kaulassa juhlimme lupauksenantoa pipari- ja mehutarjoilulla.

Ennen joulutaukoa herkkuja oli monenlaisia.

Ketut voittivat joulukampanjamyynneistään parhaiten myyneen ryhmän palkinnon ja pääsivät valitsemaan palkinnon. Akelat olivat koonneet kolme vaihtoehtoa, joista äänestettiin voittoon leffateatteriretki. Ketut lähtevät siis yhdessä elokuviin. Iso kiitos kaikille partiotoimintaa tukeneille!

Kuvaaja Anu Niemi

-Sanna

1+