Johtajatulilla 30.8 – 1.9.

Tänään alkoivat viikonlopun ajan kestävät Johtajatulet. Evolle kokoontuu noin 3000 partiolaista oppimaan uusia johtamisen taitoja ja saamaan ideoita partiotoimintaan.

”Johtajatulet on Suomen suurin metsäseminaari johtajuudesta, elämyksiä ja itsensä kehittämistä. Aiempaa kokemusta partiosta ei tarvita.” kerrotaan järjestäjän, Suomen Partiolaisten sivuilla (Linkki).

Perjantaina ohjelmassa on leirien pystytystä ja tuttujen tapaamista.

Lähdin mukaan avoimin mielen oppimaan uutta johtajuudesta. Huomenna lauantaina on useita työpajoja. Itselleni valitsin omasta mielestäni kiinnostavimmat:

Mielenkiintoinen päivä on siis odotettavissa. Lisäksi huomenna illalla pääsee vaihtamaan ajatuksia muiden johtajien kanssa työpajoista joihin he osallistuivat ja kuulemaan mitä uutta mahdollisesti opittiin.

Partiovasemmalla,

-Teemu