Johtajat huollettavina

Hämeenlinna Vanajan seurakunnan partiotyöntekijä Maria ”Malla” Lehtovaara oli pitämässä Nummen eränkävijöiden johtajille toiminnallisen perjantai-illan. Ensin jumpattiin aivonystyröitä ja sitten pohdittiin toisistamme löytyviä hyviä ominaisuuksia. Mallan johdattelemana pääsimme pohtimaan lippukunnan tämän hetkistä tilaa ja suuntaa, johon haluaisimme sen menevän. Iloksemme huomasimme, että vaikka yhteistyö uuden hallituksen kesken on vasta aluillaan, on johtajisto kuitenkin aika yksimielinen tulevaisuuden suunnasta. Mahtavia keskusteluja saimme aikaan myös partiolupauksen ja -ihanteiden äärellä. Kaiken kaikkiaan mukava ja ajatuksia herättävä perjantai-ilta takana.