Aikuispartio Vihavuodessa

Aikuispartion reissu 21.-22.9. Vihavuoden kylälle ja Kukkosaaren laavulle onnistui mainiosti. Kokoonnuimme Hauhon kirkonkylällä S-Marketin pihalla, ja joitakin retkieväitä vielä ostettiin. Matkalla poikkesimme lyhyesti tutustumassa Hauhon partiolaisten upeaan leiripaikkaan ja rakennuksiin.

Toinen lisäpysäkki oli Hämeenlinnan kaupungin ylläpitämä Vähäniemen leiriranta, nuotiopaikka ja näkötorni. Alueella oli hyviä teltan paikkoja reilusti ja tilaa ainakin yhdelle puolijoukkueteltalle. Veneilijöille tai melojille paikka on myös helppo poiketa.

Perillä Vihavuodessa ihailimme koskea ja sen rantoja, ja lähdimme läheiselle Kukkosaaren laavulle eväille. Kukkosaaren laavu sijaitsee niemennokassa Pälkäneen ja Pirkanmaan puolella, ja sinne on matkaa kylältä puolisen kilometriä. Laavua ylläpitää Pirkanmaan Virkistysalueyhdistys.

Palasimme kahdeksi kylälle kuulemaan oppaan tarinat kylän historiasta: paikalla on ollut jopa viisi vesivoiman pyörittämää myllyä yhtäaikaa, joista vanhimmat merkinnät historiankirjoissa ovat jo 1300-luvulta. Kenties myllyt ovat olleet toiminnassa jo aikaisemminkin.

Nyt jäljellä on myllymuseo, johon kuuluvat itse mylly, myllärin asuinrakennus ja niiden irtaimisto. Sahatoiminta alkoi vuonna 1923 ja oli hyvin laajaa. Vuosien aikana sahatoiminnalla on ollut useita omistajia: viimeisin omistaja oli UPM, joka lopetti toiminnan alueella 1985. Parhaimmillaan sahatoiminta työllisti yli 200 henkeä. Kyläyhdistys on isolla työllä purkanut rakennuksia ja siistinyt maisemaa nykyiseen kuntoon UPM:n ja EU:n rahoituksen tuella.

Aikuisia reissussa oli seitsemän, joista kolme jäi yöksi Kukkosaaren laavulla. Iltapäivällä mukaan liittyi NuErin seikkailijajoukkue Ilvekset, jotka ehtivät juuri kuulemaan oppaan tarinat vaellettuaan Vähäniemestä nelisen tuntia leirivarusteiden kanssa. Päiväreissuja on kyllä tehty mutta tämä oli Ilvesten ensimmäinen haikki yöpymisvarusteiden kanssa. Ilvesten mukana tuli kylälle ja leiripaikalle menoa ja meininkiä. Ilvesten reissusta lisää myöhemmin.

Kuvat ja teksti: Hannu Eerola