Nummen Eränkävijöiden perhepartio osallistui Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan varhaiskasvatuksen järjestämään Nuku yö ulkona -tapahtumaan Syöksynsuun leirikeskuksen ympäristössä 31.8.-1.9.2019. Samalla juhlistettiin Suomen Luonnon päivää. Suomi on ainoa maa Euroopassa, joka liputtaa luontonsa kunniaksi.

Mukana retkellä oli kolme partioperhettä, ja yhteensä osallistujia tapahtumassa oli n 40 hlöä. Kesäinen sää helli telttailijoita. Yötä odotellessa aika kului jousiammunnassa, temppuradalla, melonnassa ja partiorastilla. Perheet valmistivat itse päivällisensä retkikeittimillä. Iltanuotiolla leikittiin ja laulettiin sekä saunavuorojen lomassa paistuivat tikkupullat ja makkarat.

Hämärän tultua poluilla oli vilskettä ja vilinää taskulamppujen valossa. Pian hiljaisuus kuitenkin tuli nopeasti kaikkien kömmittyä telttoihinsa, niin olivat raikas ulkoilma ja vauhdikas meno tehneet tehtävänsä. Aamulla sakea sumu oli kastellut telttojen pinnat, jotka kuitenkin kuivuivat nopeasti auringon noustessa. Emännän tarjoaman maukkaan aamiaisen jälkeen purettiin leiri ja valmistauduttiin viettämään luomakunnan messua. Messun jälkeen nautittiin vielä kirkkokahvit.

Sitten olikin aika lähteä kotiin. Kaikki olivat erittäin tyytyväisiä leiriin ja lupasivat tulla ensi vuonna uudestaan. Innoikkaimmat jäivät vielä samoilemaan Syökkärin metsäpoluille leirin päätyttyä.

1+