Koronavirustilanteen vaikutus partiotoimintaan

Saimme iltapäivällä Suomen Partiolaisten tiedotteen liittyen koronavirukseen. SP ohjeistaa, että partion viikoittaiset tapaamiset perutaan sekä retket siirretään tai perutaan ainakin 15.4. asti. Nummen Eränkävijät noudattavat…

Tunturisopulit pakoilee…

Samoaja ryhmä Tunturisopulit aloittivat viikkotoimintansa uusien luotsien Inkan ja Jennyn kanssa. Kävimme pelaamassa Getaway RoomEscape Hämeenlinnan Viikinkinäyttelyn haastepelin. Porukka jaettiin siis kahtia ja kisasimme kumpi…

Chilien näpertelyilta

Chileillä oli tänään tosi kiva koloilta, sillä me päästiin Poltinahon askartelutilaan tekemään puutöitä. Osa porukasta teki puiset nopat, osa valitsi hieman haastavamman työn, joten todettiin,…

Hämeen Hapuilijakerho vauhdissa

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta järjesti partiolaisilleen pakohuonepelin teemalla ”Sofi kateissa”, joten kokosimme muutaman joukkueen ja lähdimme tänään ensimmäisen joukkueemme, ”Hämeen Hapuilijakerhon” voimin, testaamaan pakoa. Pakohuonepelissä oli paljon…

Tänään kotiin Helvetinjärveltä

Tänään oli Helvetinjärven reissun (Helvi 2019) viimeinen reissupäivä. Eilisten jyrkkien rinteiden ja portaiden kulkeminen ylös-alas muistutteli tänään yhden jos toisenkin kropassa. Samoin kahden teltan väen…