Retkivinkki 1: Pääjärven virkistysalue

Vaikuttaa siltä että tänäkin keväänä paras paikka vierailla kodin ulkopuolella on luonto. Siksi jatkammekin viime keväistä suosittua retkivinkkisarjaamme mukavista retkikohteista Hämeenlinnan ympäristössä: lähde NuErin mukaan retkeilemään ja tutustumaan uusiin luontokohteisiin!

Aloitetaan Pääjärven virkistysalueelta: noin puolen tunnin ajomatkan päässä Hämeenlinnasta löytyy helppo ja mukava retkikohde vaikkapa lasten kanssa käytäväksi. Hämeen Härkätien (nro 2831) varrella olevalta parkkipaikalta lähtee useampikin reitti, joista ainakin 1,5 ja 4,5 km pituisilla rengasreiteillä pääsee tulistelemaan nuotiopaikalle tai laavulle järven rantamaisemissa.

Nuotiopaikalla (lähellä parkkipaikkaa) oli mukavasti polttopuita, mutta hieman kauempana rantapolulla olevalla laavulla puut olivat pilkkomista vaille valmiina.

Sää oli tällä kertaa aika tuulinen eikä kevätaurinko näyttäytynyt, mutta maasto oli upeaa ja maisemat kauniita. Mukavalta kesäkohteeltakin vaikutti.

Jos keltaisilla merkeillä merkattu polku on liian helppokulkuista, voi välillä lähteä maastoon tetsaamaan ja maisemat palkitsevat vaivan. Sitkeimmät vaeltavat tänne kauempaa, sillä reitit yhdistyvät myös useita hämäläisiä kuntia halkovaan Hämeen Ilvesreittiin.

Lisätietoja kohteesta: www.luontoon.fi/paajarvi

Ps. Jos käyt retkipaikalla tämän postauksen inspiroimana, niin ota kuva vaikkapa instagramiin, tägää @nummenerankavijat ja laita retkivinkin numero. Silloin myös muut voivat ottaa retkivinkistä vaarin ja lukea Nummen Eränkävijöiden retkivinkeistä.

Partioterveisin, nuerilaiset